Aloitin opintoni Helsingin yliopistossa korona-aikana. Käynnissä oli suuri murros siinä, miten yliopisto-opinnot järjestetään. Monet sinä aikana syntyneet käytänteet ovat jääneet elämään ja ovat yhä läsnä yliopiston arjessa. Itse en ole kokenut aikaa ennen koronapandemiaa, joten kaikki kokemukseni ovat tästä uudesta digitodellisuudesta. Tässä blogitekstissä pohdin sitä, millaisena Helsingin yliopiston digitaalinen todellisuus näyttäytyy opiskelijalle, ja millaisia kysymyksiä se herättää tulevaisuuden digitaalisuudesta.

[T]he rapid development during 2020–21 has created lasting and transformational changes. With increased attention moving from dual digitalization to digital learning spaces the potential for transformation greatly increases. (Bygstad ym., 2022, s. 10 )

Yllä olevassa kuvassa jaoin yliopiston digitaalisen todellisuuden neljän alakategorian alle: opintojen suunnittelu, kurssien aikaiset oppimisympäristöt, kurssitehtävien toteuttaminen sekä yliopistoyhteisöön osallistaminen. Näiden alakategorioiden ympärille keräsin esimerkkejä kursseilla vastaan tulleista digitaalisista ympäristöistä.

Helsingin yliopistossa opintojen suunnittelu tapahtuu pääosin Sisussa ja tarvittava tieto kurssitarjonnasta ja opintosuunnista löytyy suurimmaksi osaksi yliopiston nettisivuilta. Käytännössä olen itse kuitenkin kokenut tämän puolen opinnoistani hankalaksi hahmottaa. Tarvittavan tiedon selvittäminen on usein tuntunut työläältä. Sisun olen alusta lähtien kokenut toteutukseltaan hyvin epäintuitiivisena. Tässäkin olisi tärkeää muistaa, etteivät kaikki opiskelijoista ole niin kutsuttuja “diginatiiveja” (Bennett & Maton, 2010). Hankalat ja epäintuitiiviset digitaaliset ympäristöt tekevät monille jo valmiiksi vaikeasta opintojen suunnittelusta jopa ylitsepääsemättömän haastavaa. Onneksi tähän on yliopistossa havahduttu ja esimerkiksi Sisun käyttöön on ollut tarjolla tukea sitä tarvitseville.

Omana yliopistoaikanani on Bygstadin ym. (2022)ennustuksen mukaisesti siirrytty enenevissä määrin käyttämään digitaalisia oppimisympäristöjä opetuksen tukena. En muista yliopistoajaltani yhtäkään kurssia, jossa ei olisi ollut käytössä digitaalista oppimisympäristöä, kuten Moodlea, Teamsia, Digikampusta tai MOOCia. Digitaaliset oppimisympäristöt sekä verkkokokousohjelmat, kuten Zoom, ovat tehneet täysin etänä tapahtuvat opinnot mahdollisiksi. Opintoaikanani olen osallistunut monelle täysin etänä suoritetulle kurssille ja olen itse kokenut sen todella käteväksi. Olen kuitenkin huomannut samoja haasteita kuin Hietajärvi ym. (2022) tuovat artikkelissaan esille; multitasking ja monenlaiset häiriötekijät tekevät keskittymisestä etäopinnoissa lähiopintoja kuormittavampaa.

Kurssitehtävien toteuttamisesta haluan tuoda tässä blogitekstissä esille sen, miten Teamsin kaltaiset monipuoliset digitaaliset oppimisympäristöt eivät ole pelkästään tehneet ryhmätöiden tekemisestä helpompaa, vaan ovat synnyttäneet kokonaan uusia toimintatapoja. Kun kaikki osallistujat voivat yhdessä, samanaikaisesti, videopuhelun välityksellä keskustellen, kirjoittaa yhteistä tekstiä, mahdollistaa se eri lailla aitoa tiimityöskentelyä. Tällainen tiimityöskentely pohjautuu yhdessä tekemiseen eikä vain vastuualueiden jakamiseen. Näin ryhmätyö on enemmän kuin osiensa summa.

Toinen mielestäni mainitsemisen arvoinen seikka mitä tulee kurssitöiden toteutukseen on tekoäly. Tekoälyyn liittyy vielä niin paljon kysymyksiä, että tuntuu mahdottomalta arvioida, kuinka merkittävä rooli sillä tulee olemaan osana kurssitöitä tulevaisuudessa. Tekoälyn etiikasta on puhuttu paljon ja erilaisia eettisiä koodistoja on vaadittu suitsimaan sen käyttöä ja kehittämistä (Nguyen ym., 2023). Kuitenkin tällä hetkellä eniten käytössä olevia tekoälyjä, kuten ChatGPT:tä, ei sido mitkään säännöt eikä edes tekijänoikeuslait tunnu pysyvän tekoälykehityksen perässä. Minkälaisen roolin yliopisto aikoo ottaa tässä? Minusta on hyvä, ettei yliopistossa ole pyritty estämään tekoälyn käyttöä. Kuitenkin siihen liittyviä pelisääntöjä olisi hyvä ajan kanssa hioa lisää. Haluaisin myös nähdä uusia kursseja, joilla opetettaisiin tehokkaampaa ja laadukkaampaa tekoälyn käyttöä.

Kokonaisuudessaan koen, että olen saanut yliopistosta tärkeitä eväitä digiajassa tarvittavien taitojen kehittämiseen. Van Laar ym. (2017) listasivat tärkeimpinä nykyajan taitoina tekniset, informaation hallintaan liittyvät, kommunikaation, yhteistyön, luovuuden, kriittisen ajattelun sekä ongelmien ratkaisun taidot. Näistä voin sanoa varmuudella päässeeni kasvattamaan joka ikistä yliopistopolullani.

Lähteet:

Bennett, S., & Maton, K. (2010). Beyond the ‘digital natives’ debate: Towards a more nuanced understanding of students’ technology experiences. Journal of computer assisted learning, 26(5), 321–331. https://doi.org/10.1111/j.1365-2729.2010.00360.x

Bygstad, B., Øvrelid, E., Ludvigsen, S., & Dæhlen, M. (2022). From dual digitalization to digital learning space: Exploring the digital transformation of higher education. Computers & Education, 182, 104463. https://doi.org/10.1016/j.compedu.2022.104463

Hietajärvi, L., Maksniemi, E., & Salmela-Aro, K. (2022). Digital Engagement and Academic Functioning: A Developmental Contextual Approach. European Psychologist,27(2), 102 – 115. https://doi.org/10.1027/1016-9040/a000480

Nguyen, A., Ngo, H. N., Hong, Y., Dang, B., & Nguyen, B. P. T. (2023). Ethical principles for artificial intelligence in education. Education and Information Technologies,28(4), 4221-4241. https://doi.org/10.1007/s10639-022-11316-w

van Laar, E., van Deursen, A. J., van Dijk, J. A. & de Haan, J. (2017). The relation between 21st-century skills and digital skills: A systematic literature review. Computers in Human Behavior, 72, 577 – 588. https://doi.org/10.1016/j.chb.2017.03.010